Siirry suoraan sisältöön

Eteinen 1.0

  • tehnyt

Kuten vanhasta pohjakuvasta (ja muista kuvista) näkee oli vanha eteisemme aika lailla epäselvä. Eteisessä kun oli naulakko, kaappi, ovi työhuoneeseen ja WC:hen. Työhuoneen ovi vei käytännössä ainoan järkevän kaapiston tilan eteisestä. Ja tuo kuvassa näkyvä kaappi ei todellakaan ollut noin iso vaan 60 cm leveä hyllykaappi…

Vanha_pohjakuva IMG_0010

 

Niinpä ajatukset pikkuhiljaa alkoivat selkenemään ja mitäpä muutakaan sitä alettiin suunnittelemaan kuin oven siirtoa käytävän puolelle ja peiliovikaapiston tekoa nykyisen oven ja pienemmän kaapin tilalle. Tämähän vaatikin sitten kahden seinän purkua ja uusien tekoa hieman eri mallilla. Sekä tietenkin oviaukon tekemistä käytävän puolelle.

Siitähän se soppa syntyikin, kun eteinen laitettiin matalaksi ja asuminen taas vaikeutui. Hellasäröä ei voinut välttää. Katsotaan pian miltä uusi eteinen tulee näyttämään (jostain syystä mieluummin kirjoittelee eteisen remontoinnista kuin varsinaisesti tekisi sitä remonttia).

IMG_0012

 

 

 

Kommentoi ja anna palautetta!