Puiden kaato ja klapitus

Tämä oli operaatio, jota ei onneksi alkanut itse tekemään. Nimittäin puiden kaato tontilta. Ei siinä, etteikö puuta saa kaadettua itse mutta se millä välineillä ja ajalla operaation olisi saanut suoritettua. Varsinkin kun katsoo lopputulosta. Tässä ensin pari kuvaa lähtötilanteesta, jolloin piha oli vielä kaunis ja rehevä. 🙂   Tehopihan jampat hoitivat hommat kuten sovittiin. Veikkaan, Read more about Puiden kaato ja klapitus[…]

Valokatteen uusiminen

Pitihän se tämäkin tehdä, kun vanha valokate piti poistaa, jotta sai rännit uusittua. Toinen asia johtaa aina toiseen näissä remppahommissa. 🙂 No olihan se vanha valokate jo yli kymmenen vuotta palvellut ja likakin päässyt pinttymään. Loppupeleissa aika iisi homma oli laittaa uusi valokate eikä kustannuksetkaan päätä huimanneet. 9 noin metrin levyistä valokatetta maksoivat noin 150 Read more about Valokatteen uusiminen[…]

Vesikourujen ja rännien uusiminen

Nyt kun talo on vaihtanut väriä punaisesta valkoiseksi niin nuo vanhat ruskeat rännit eli vesikourut härpäkkeineen ei enää oikein sovi värimaailmaan. Lisäksi niiden kaadot ei ole ihan kunnolla tehty sillä rankkasateella vesi tulvii toisessa päässä kovasti yli. Vaihdetaan siis vesikourut uusiin valkoisiin. Uudet kourut ja lisätarvikkeet tilasin Vesikourut.fi:ltä, jolta löytyi helppokäyttöinen ja selkeä verkkokauppa tuotteiden Read more about Vesikourujen ja rännien uusiminen[…]

Maalaustalkoot osa 1

Pidettiin perinteiset maalaustalkoot eräänä lauantaipäivänä. 40 litraa maalia ja 40 litraa olutta + ruokatarjoilu. Näillä eväillä sai paikalle houkuteltua puolen tusinaa kaveria lauantaipäiväksi. Ja kylläpä sitä paljon saatiinkin aikaiseksi. Talon kaikista puuosista ehdittiin maalata noi 75 % ja kaikki vieläpä kahteen kertaan. Valitettavasti kädet oli kokoajan niin maalissa, ettei itse tekemisestä kuvia pystynyt oikein ottamaan. Read more about Maalaustalkoot osa 1[…]

Kesäkeittiön / pihagrillin rakentaminen

Vihdoin sai aikaiseksi aloittaa ja lopulta siinä menikin vain viikon illat. Pienen auton verran on tavaraa tullut roudattua kesäkeittiötä varten. Ideana oli tehdä kesäkeittiö, jossa on matalalla oleva avotulipesä ja toisella puolella puiden ja kaasupullon pitopaikka sekä paljon tasoa pöytämuurikalle ja grilliin menossa oleville ruokatarpeille. Tässä hieno piirustus jo vuoden takaa. 🙂 Jo viime kesänä Read more about Kesäkeittiön / pihagrillin rakentaminen[…]

Istutuslaatikoiden istutus

Ostettiin jo vuosi sitten istutuslaatikot muuta viime kesänä kylppärihommat veivät kaiken ajan pihatöiltä niin jäi sitten istuslaatikot laittamatta. Tokihan nämä istutuslaatikot voisi vain nakata maahan ja täyttää mullalla mutta haluttiin tehdä asia hieman nätimmin. Sopiva paikka istutuslaatikoille oli jo mietitty terassin ja katoksen eteen peittämään huonokuntoista ja epätasaista nurmikkoa. Koska terassi menee kuitenkin kohta uusiksi Read more about Istutuslaatikoiden istutus[…]

Pihasuunnitelma – Pari puuhaa pihalla ja puutarhassa

Jaahans se on kesä tullut ja sehän tarkoittaa, että nyt alkaa ulkotyöt. Sisäpuolen työt ovatkin jo aika hyvällä mallilla, mitä nyt listoja puuttuu ja vessa pitää purkaa mutta ne on pikkujuttuja. Njmittäin pihalla alkaa aika massiiviset projektit. Tässä listaa ja kuva(klikkaa kuva isommaksi) kesän hommista:   Talon kaikkien puuosien maalaus kahteen kertaan Pihavajan paloeristäminen Autokatoksen Read more about Pihasuunnitelma – Pari puuhaa pihalla ja puutarhassa[…]

Testissä TupTup -potkupyörä

Otin Lasten.fi -verkkokaupalta (verkkokauppa, jota itse pyöritän) testikäyttöön viikonlopun ajaksi tällaisen ihanan uutuuden: Puolalaisen TupTupin puisen potkupyörän. Pyöriä löytyy kolmea eri mallia, punainen Classic, vihreä Limo ja sininen City. Jo paketin käteen saatuaani tuote vaikutti laadukkaalta. Siispä avaamaan ja kokoamaan. Potkupyörä oli pakattu laatikkoon hyvin ja kokoamisohjeet olivat selkeät, tosin ohjeita ei ollu suomeksi mutta Read more about Testissä TupTup -potkupyörä[…]

Rappurallin entisöinti

Syksyn tullen on hyvä pyyhkäistä jalat lehdistä ja muusta roskasta ennen terassille astumista. Vähentää muun muassa hellasäröä. Vanhat asukkaat olivat jättäneet terassin eteen niin sanotun rappurallin ja siinä se oli varmasti jo pitkään ollut. Olihan se hieman kärsineen näköinen ja harjasosien ruuvi olivat katkeilleet. Eihän tuollainen varmasti montaa kymppi maksa mutta toisaalta jos entisöinti ei Read more about Rappurallin entisöinti[…]

Aidan maalaus

Kylläpä tällainenkin pieni asia kuin aidan väri muuttaa koko talon ja tontin luonnetta. Meidän talohan on harmahtava betonielementtitalo jossa tehostevärinä on käytetty punaista. Samalla punaisella on maalattu pihan autokatos ja aita. Punaisen sävy on itsessään ihan kaunis mutta ei kyllä millään istu tuohon talon harmaaseen. Niinpä operaationa on maalata kaikki punainen piiloon maalarinvalkoisella. Aloitin värinvaihto-operaation Read more about Aidan maalaus[…]