Oulun Rakentajamessut 2017 – Älykoteja ABB:ltä

Tässä messuraportaasi viikonlopun Oulun Rakentamessuista. Paikalla oli lähemmäs 200 näytteilleasettajaa ja kävijöitä riitti ihan kiireeksi asti tietyillä osastoilla. Luonnollisesti talopaketti- ja keittiökauppiaita oli paljon mutta seassa oli myös paljon muuta mielenkiintoista, joista muun muassa Ruduksen osasto oli virkistävä poikkeus. Pojat olivat pari päivää ahkeroineet ja rakentaneet näyttävät ja siistit kivetykset ja oleskelutilat. Maalämmön tarjoajat olivat Read more about Oulun Rakentajamessut 2017 – Älykoteja ABB:ltä[…]

Keittiösuunnittelua

Nyt kun pohja alkaa olla lukittuna (pieniä muutoksia enää) niin voi alkaa oikeasti suunnittelemaan keittiötä. Olen pari Ikean keittiötä suunnitellut ja tehnyt aiemmin, joten tuo Ikean suunnitteluohjelma alkaa olla aika tuttu ja sillä saa jo hyvää jälkeä. Keittiöstä on olemassa muutama eri suunnitelma, pääosin eroa ikkunoissa ja tasoissa sekä saarekkeessa.  Mutta jotenkin tämä suunnitelma alkaa Read more about Keittiösuunnittelua[…]

Tekijöitä haussa!

Tällä sivustolla tullaan seuraamaan suhteellisen mittavaa rakennusprojektia Kiimingissä seuraavan parin vuoden ajan. Ja toki sen jälkeen pihojen laittaminen sekä rantasaunan peruskorjaus, kun päärakennus on saatu suhteellisen valmiiksi. Tämä blogi tulee esittelemään tekijöitä ja toimimaan tekijöiden referenssinä. Lyhyesti talosta: Harkko- tai betonielementtirakenteinen kellari pohjana. Pääkerros noin 200 kerrosalaneliöinen joko harkko tai betonirunkoinen tai puurunkoinen harmaalla laudalla Read more about Tekijöitä haussa![…]

Taloprojektissa tärkeintä on… The FatCaven suunnittelu

Siinäpä se otsikossa on sanottu. Tämä taloprojekti rakentuu täysin yhden huoneen ympärille ja se huone ei ole keittiö tai kylpyhuone vaan The FatCave. Ja seuraavat toiminnot sinne pitää minimissään saada: Megasohvahärdelli, jolla mahtuu neljä aikuista makoilemaan lokoisasti Baaritiski ja juomakaapit 120-150 tuumainen kuva Vähintään 5.1 Surround-äänentoisto Hylly, johon mahtuu kaikki pelikonsolit, pelit ja tarvikkeet esille Read more about Taloprojektissa tärkeintä on… The FatCaven suunnittelu[…]

Puiden kaato ja klapitus

Tämä oli operaatio, jota ei onneksi alkanut itse tekemään. Nimittäin puiden kaato tontilta. Ei siinä, etteikö puuta saa kaadettua itse mutta se millä välineillä ja ajalla operaation olisi saanut suoritettua. Varsinkin kun katsoo lopputulosta. Tässä ensin pari kuvaa lähtötilanteesta, jolloin piha oli vielä kaunis ja rehevä. 🙂   Tehopihan jampat hoitivat hommat kuten sovittiin. Veikkaan, Read more about Puiden kaato ja klapitus[…]

Oops!… I Did It Again

Siinä elokuun 1. päivä, Qstockin jälkeisessä pikkurapeloissa selailin huvikseni taas tontteja Etuovessa. Vastaan tuli tontti, jonka olin ennenkin huomannut mutta jostain syystä sivuuttanut. Ehkä sopivan summan alle juuri laskenut hinta herätti nyt mielenkiinnon. Kuva tontille päin tieltä ei juuri paljasta tulevasta mitään. Näytin myynti-ilmoitusta vaimolle ja vaimo sanoi, että ihan kivan näköinen ja voishan tuota Read more about Oops!… I Did It Again[…]