Siirry suoraan sisältöön

Kesäkeittiön / pihagrillin rakentaminen

Vihdoin sai aikaiseksi aloittaa ja lopulta siinä menikin vain viikon illat. Pienen auton verran on tavaraa tullut roudattua kesäkeittiötä varten. Ideana oli tehdä kesäkeittiö, jossa on matalalla oleva avotulipesä ja toisella puolella puiden ja kaasupullon pitopaikka sekä paljon tasoa pöytämuurikalle ja grilliin menossa oleville ruokatarpeille. Tässä hieno piirustus jo vuoden takaa. 🙂

Näyttökuva 2014-8-14 kello 15.37.31

Jo viime kesänä laitoin tulevalle kesäkeittiön paikalle sepeliä pohjustukseksi ja siihen päälle valoin kesäkeittiön betonipohjan. Tein ylijäämälankuista ensin betonivalumuotin.

IMG_0946

Leikkasin betoniverkosta saman kokoisen palasen ja valoin päälle kuivabetonia 150 kiloa pohjalle ja annoin kuivua pari päivää. Laitoin kuitenkin jo ensimmäiset tiilet valun päälle sen ollessa märkänä, jotta alimmat tiilet kiinnittyvät betonijalustaan.

IMG_0949

Sitten kuuden kerroksen muuraus. En ollut koskaan ennen muurannut, joten hieman jännitti mitä tulee tapahtumaan mutta lopulta vatupassin kanssa muurauksesta tuli suhteellisen suora. Tiilinä oli vaaleat terca-tiilet, kokoluokkaa 265×128.

IMG_0951 IMG_0953

Muurasin sisälle tulitiilistä tulipesän ja laitoin teräkset tulitiilien väliin kannattelemaan grilliritilöitä. Tulipesään tulee siis ritilät kahteen tasoon. Tulipesän muurauksessa käytin harkkolaastia, koska:

a) normaali muurauslaasti ei todennäköisesti kestäisi tulta
b) tulitiililaasti taas ei kestä jäätymistä

IMG_0954 IMG_0955

Tulitiilien muurauksesta tuli hieman vino, mutta visioissa olikin valaa päälle betonitaso, joka tulisi peittämään pieniä vinouksia. Betonitason tarkoitus oli myös toimia kantena kaasupulloaukolle ja puidenpitopaikalle.

IMG_0956

Leikkasin ohuesta kapalevystä sopivan kokoiset tukipalat tyhjiin kohtiin ja tuin alta tiilillä ja puunpaloilla. Tähän leikkasin myös sopivan kokoisen betoniverkon tukemaan kannen valua. Kolmisen senttiä valua päälle ja siihen suoraan kiinni ulkokäyttöön tarkoitetut laatat. Tässä vaiheessa piti olla tarkkana, että kannesta tulee suora.

IMG_0957

Hyvin sekin valu ja laatoitus onnistui ja grilli oli saumausta vailla. Saumaukseen käytin klinkkerisaumalaastia, jonka pitäisi kestää ulkokäytössä. Normaali saumalaasti ei kuulemmma kestä.

IMG_0958

Lopuksi huomasin, että grillin edessä nurmikko oli mennyt tallaamisesta aika huonoon kuntoon ja varmasti tulisi tulevaisuudessa kärsimään lisää. Joten samapa siihen oli sitten tehdä pieni seisoskelualue sepelistä (loppuis kesken) ja kestopuusta. Voihan tuon vaikka vielä valaa tai laatoittaa ensi kesänä jos alkaa siltä tuntumaan.

IMG_0962

Nyt sitten vain pitää malttaa pari viikkoa odottaa kaiken kuivumista. Ei viitsi liian kuumalla tulella heti rikkoa, betonin kuivumisessa menee kuitenkin oma aikansa.

IMG_0961

8 kommenttia artikkeliin “Kesäkeittiön / pihagrillin rakentaminen”

    1. Kyllä sitä pitää pari remppaolutta aina välillä ottaa että jaksaa 🙂 Ei liikaa tai muuten ei jälki aamulla enää tyydytä…

  1. Onko kannatinraudoilla liikkumatila. Jos ei ole, niiden laajeneminen aiheuttaa rakenteen rikkoutumisen. Kuorimuurauksen ja tulenkestävän sisustan väliin olisi hyvä panna ohut kaistale tulenkestävää vuorivillaa.

    1. no tämähän olikin ensimmäinen muurausharjoitus koskaan, joten varmasti montakin asiaa olisi voinut tehdä paremmin. Pitää seuraavassa grillissä sitten tehdä kunnolla 🙂

  2. Hei, onko grilli kestänyt miten käyttöä? Hyviä vinkkejä, joten ajattelin samankaltaista viritellä!

    1. Moro. Hyvin on kestänyt käyttöä eikä vielä kahden talven jäljiltä ole mitään roudan tai pakkasen aikaansaamia vaurioita.

  3. Tuossa on kyllä pihagrilli tehty oikealla tavalla. Ennemminkin voisi puhutella kesäkeittiöksi, sen verran panostettu. En tiedä oletteko lihansyöjiä, mutta tuossa saisi varmasti paistettua kunnon pihvit ihan erilailla verrattuna pannuun. Osaatko sanoa tai muistatko vielä kuinka paljon tuo projekti kustansi materiaaleineen? Pähkäilen tässä että pitäisikö itse rakentaa (ensikertalainen) vai pyytää apua esimerkiksi https://kodinplaza.fi/ kautta.

Kommentoi ja anna palautetta!