Siirry suoraan sisältöön

Terassimatto metritavarana Bauhausista

Kesähuoneessa on ihan kiva lattialaudoitus mutta se on aika kylmä ja toisaalta hieman ankea. Kun kävimme asuntoa alunperin katsomassa kesähuoneen lattia oli terassimatolla kokonaan peitettynä ja näytti kivalta. Vanhat asukkaat veivät jostain syystä maton mennessään. En kyllä tiedä mitä muotoonleikatulla matolla suunnittelivat tekevänsä.

IMG_0212

No kuitenkin nyt kun terassi oli saatu siivottua oli aika alkaa mattoja sinne katsomaan. Bauhausissa on yllättävän hyvä valikoima erilaisia mattoja eri kuvioilla ja väreillä metritavarana. Mutta tummanharmaahan sen piti olla tottakai. Valittiin matoksi tuollainen pohjastaan rypyläinen matto jotta ilma pääsee hieman kiertämään maton alla eikä matto ole siis täysin kiinni lankuissa.

IMG_0221

Maton leikkaaminen on ihan helppo homma. Terassimattoa ei kannata yrittää leikata mattoveitsellä, siinä mene vain hermot kun tarvitsee kuitenkin kovan pinnan jota vasten leikata ja mattoveitsi vetää helposti myös vinoon. Normisakset on parhaat. Eli tarkan mittaamisen jälkeen vain leikkaamaan tässä tapauksessa pohjapuolelta jotta voi noudattaa nyppylöiden linjaa ja saa suoran jäljen. Jonkun verran joutui lopuksi kulmissa ja reunoissa viistämään vähän extraa pois koska kesähuoneen seinät eivät täysin tasaiset olleet.

IMG_0222

Mutta nyt terassin matto näyttää hyvältä ja on mukava sukkasillaan kesähuoneessa tepastella. Matossa näkyy vielä vähän ryppyjä mutta ne oikenivat parissa päivässä kun matto asettui. Nyt ei muuta kuin kesähuonetta sisustamaan!

6 kommenttia artikkeliin “Terassimatto metritavarana Bauhausista”

  1. Eihän tuommonen pätkä ihan ilmanen ole, että ymmärrän kyllä niitä edellisiä asukkaita… 😀 Meillä on eteisessä joku viiden metrin muotoon leikattu pätkä (tms) ja koira päätti napata siitä palan pois. Kyllä on vähän harmittanut mutta vielä en oo raaskinut hakea uutta.

  2. Terassimatto-ostoksille lähdössä huomenna. Kiitos leikkausvinkeistä! Olisin mennyt p edellä puuhun mattopuukkoajatukseni kanssa 🙂
    M

    1. Kiitokset kommmentista ja mukava kuulla taas jonkun löytäneen blogista oikeasti hyötyä ja vinkkejä omiin remonttihommiin.

  3. M:n pienen perheen terassi on matotettu su. Ja saksittiin ihan vinkistä rikastuneena tavan saksilla 🙂

Kommentoi ja anna palautetta!