Testissä Lidlin Sushi Kit

Tämmöinen sushikitti oli saapunut Lidlin hyllyyn. Pakkohan se oli lähteä testaamaan. Muutaman kerran aiemmin on tullut sushia tehtyä, joten sinänsä tuttua hommaa. 

Hinta 6,90 € ei vielä kertonut minkälaisesta kokonaisuudesta on kyse. Paketista löytyi monenmoista bambumatosta ja puikoista lähtien etikkaan ja wasabiin asti. Sekä tietenkin sushiriisit pusseissaan. 15 min keittämistä, ei ihan täysillä, ja riisit pusseista laakeaan astiaan ja etikat päälle. Lisäsin myös hyppysellisen suolaa ja sekoittelin ja jähdyttelin riisiä myös bambumatolla tuulettaen.

Riisin jäähtyessä on aikaa valmistella täytteet. Tällä kertaa kylmäsavulohta, tonnikalaa, maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa, paprikaa ja kurkkua. Kasviksista tikkumalliset ja lohesta noin 2×4 cm paloja nigirien päälle ja pienemmistä paloista täytettä makeihin. Laitoin tuorejuustoa ihan reilusti, kuten muitakin täytteitä. Ohjeen mukaan riisiä piti olla vain neljään makirullaan mutta laitoin rulliin enemmän muuta ja säästin riisiä sen verran, että sain tehtyä muutaman riisipalleron ja niistä nigirejä. Nigirit on siis riisipalleroita, joiden päällä on täytteenä kalaa tai vaikka munakasta. Riisi muuten onnistui yllättävän hyvin ja oli sopivan tahmaista muttei liian limaista.

Mukana tulevat levät, tuntuivat ihan hyviltä. Ei liian haperoa muttei mitään sitkeääkään. Eli helppo rullata samalla hieman puristaen niin että saa tiiviin paketin ja makit sitten pysyvät myös kasassa kun leikataan makirulla noin kymmeneen osaan.

Paketissa oli mukana myös pieni kasa inkivääriä. Sillä voi erilaisten makujen välillä vähän huuhtoa suuta niin ei mene maut liikaa sekaisin kielellä. Paketissahan oli mukana myös wasabi ja soija, jotka olivat kyllä pettymys. Wasabi oli aika mautonta, ei kovin tulista ja sitä oli liian vähän. Mukana oleva soija oli kyllä hyvää, vähäsuolaista soijaa niin kuin pitääkin olla mutta sitä pitää olla mukana ainakin nelinkertainen määrä. Setin kehittäjälle siis että wasabi aidommaksi ja tulisemmaksi sekä isommat määrät soijaa, wasabia ja inkiääriäkin mukaan.

Mutta näillä pärjättiin kun oli itellä soijaa varalla. Mutta muita sushiaineksia ei meiltäkään kotoa löydy. Joskus ostanut ja tehnytkin mutta sitten leviä sun muuta on jäänyt yli ja lopulta on pitänyt heittää sitten päiväystuotteet roskiin kun ei ole niin usein tullut sushia tehtyä. Tässä setissä hyvää on se, että siinä ei jää yli hävikkiin mitään ja hintaan nähden kokonaisuus on hyvä.

Mukana tulevat ohjeet olivat selkeät ja helpot, joten setti sopii hyvin ensikertalaiselle. Eikä sushin tekemisessä muutenkaan ole mitään ihmeellistä eikä se loppupeleissä sitä aikaakaan niin paljoa vie. Minulla meni ehkä tunti kokonaisuudessaan. Niin ja jos ajattelet, että sushi on raakaa kalaa niin eipä tässä minun kokkailussa ollut edes raakaa kalaa mukana. Sushin täytteeksi sopii myös vaikka kylmäsavuporo.

Kommentoi ja anna palautetta!