Siirry suoraan sisältöön

Oven maalaus liitutaulumaalilla

Monesti kuullut puhuttavan kyseisestä maalista, nimittäin liitutaulumaalista. Virallinen nimi taitaa kuitenkin olla koulutaulumaali. Mutta ei sillä nimellä niin väliä kun tietää mistä on kyse. Pikkutytön huonetta kun lähdettiin blogin mainostuloilla remontoimaan niin rahat riittivät hyvin pariin maalipurkkiin. Niinpä liitutaulumaali sitten ostettiin ja kaapin ovi sillä maalattiin. Pariin kertaan piti maalata, jotta tuli siisti pinta. Siinä maalatessa nappasin myös muista ovista kahvat pois ja maalasin ne mustalla. Ajatuksena siis että mustaan liitutauluoveen tulisi valkoinen kahva, ja viereisiin valkoisiin oviin musta kahva.

IMG_0235

Lapset ainakin näyttävät tykkäävän piirrellä oveen. Tosin välillä tuntuu, että kylässä käyvät aikuiset ovat niitä innokkaimpia piirtäjiä. Lyhyellä kokemuksella kirjoitukset ja piirrokset lähtevät onneksi kostella paperilla pyyhittäessä hyvin pois. Tosin jos liian terävillä liiduilla kovaa painaa niin pieniä painaumia voi maalipintaan jäädä. Voihan sen sitten myöhemmin maalata uusiksikin jos alkaa siltä näyttämään. Mitä pidätte liitutauluovesta ja mitä muita asioita kyseisellä maalilla voisi maalata? Maalia nimittäin jäi vielä puoli purkkia…

6 kommenttia artikkeliin “Oven maalaus liitutaulumaalilla”

  1. Hieno on. Ja varmasti mieleinen lapsille.

    Jos aikuset ovat innokkaita piirtelemään niin ehkä niille pitäisi maalata oma viestitaulu esim. eteiseen tai keittiöön 😉

  2. Meillä on seinässä tuota maalia ja vielä vuosienkin päästä maalauksesta tytöt intoutuvat leikkimään koulua sen avulla. Tauluun on aikoinaan piirretty ensimmäiset oikeat piirustukset ja kirjoitettu ensimmäiset sanat 🙂 Toinen kätevä maali on magneettimaali. Sillä maalattujen kohtien päälle saa magneetilla kiinnittää piirustuksia eikä tartte teippejä käyttää.

    1. Mukava kuulla. Olisihan se hienoa jos meidän nyt vielä 2-vuotias tyttö jonain päivänä ensimmäiset sanat oveen kirjoittaa.

  3. meilläkin on kyseisellä maalilla maalattuna pari seinänpätkää ja muutama ikkunan luukku, siihen on kätevä tyttöjen laittaa omat muistettavaa omassa huoneessaan. isommat taulut toimii yleisenä muista! huomioitauluina. kätevää kun voi viikottain vaihtaa tekstit. ollaan maalattu päällekkin ja hyvin näkyy

    1. Kiitos kommentista. Voi siis käyttää samaan tarkoitukseen kuin aikanaan poikamiesboxin televisioni ”hieman” pölyistä ruutua. Sisko oli siihen kirjoittanut ”Siivoa joskus” 🙂

Kommentoi ja anna palautetta!