Siirry suoraan sisältöön

Takkahuoneen laattojen maalaus, osa 2

Takkahuoneen laattojen maalauksesta tehtiin artikkelia aiemmin ja artikkeli sai paljon hyviä kommentteja. Voit lukea aiemman jutun täältä. Kommenttien perusteella harmaa voitti 6-4, joten harmaa valittiin laattojen uudeksi väriksi.

IMG_0104

Laatoitusta tarkemmin katsellessa huomasi, että laattojen saumat olivat osin murentuneet. Joten ennen maalauksesta haaveilua nämä kolot piti paikata. Saumaukseen käytettiin mustaa saumauslaastia, koska sitä sattui varastosta löytymään ja päälle oli tulossa kuitenkin monta maalikerrosta.

IMG_0102

Mutta ennen laattojen lopullista maalausta, laatat maalattiin valkoisella tartuntapohjamaalilla. Laatat näyttivät itseasiassa aika mukavilta noin valkoisinakin, mutta ehkä siihen vielä piti saada jotain särmää tummemmalla värillä. Lisäksi valkoinen väri on aika herkkä väri kun tulisijoista väkisinkin tuhkaa tulee.

IMG_0099

Niinpä pohjamaalin päälle siis maalattiin kahteen kertaan harmaalla kosteaankin tilaan sopivalla Luja -maalilla. Maalin pitäisi kestää kovaakin kulutusta. Maalaus onnistui yllättävän hyvin, eikä maali päässyt paljoa leviämään valkoisten tiilien päälle. Eli laatan ja tiilen liityntäkohdasta tuli aika siisti.

IMG_0106

Tulihan tuosta kokonaisuutena aika ”villin” näköinen lopulta ja kestää vähän aikaa kyllä tottua. Ja listat vielä puuttuu mutta sehän on normaalia. On tuo harmaa toki paljon parempi kuin sininen, mutta jollain tavaa aika hyökkäävä. Ehkä pehmenee kun saa tavarat normaaleille paikoilleen. Mitä mieltä arvoisat lukijat?IMG_0107

13 kommenttia artikkeliin “Takkahuoneen laattojen maalaus, osa 2”

  1. Parempi kuin sininen ja ehdottomasti parempi kuin valkoinen! Tuossa pohjamaalilla maalatussa kuvassa näyttää yhdeltä valkoiselta möykyltä vaan, hyvä että ei ole kaikki samaa väriä. Hyvä se on! 😀

  2. Hyvältä näyttää! Ja voihan tuohon tilaan halutessaan lisätä myös jotain muuta harmaata, esim. verhot, jos haluaa pehmentää 🙂

    1. Kiitos kommentista. Nuo siniset verhot kyllä lähtee mahdollisimman pian ja vaihtuu uuteen tyyliin paremmin sopivammiksi. Takkahuoneen muodonmuutoksesta oa artikkeli luvassa myöhemmin.

    1. Kiitos kommentistasi. Niinhän se näytti kyllä mutta olisi ollut ehkä liian arka kun tuolla sotkua kuitenkin puista ja tuhkasta aikas paljon tulee.

  3. Paluuviite: lattialaattojen maalaus | asunnon-korjaamiseen.com

  4. Paluuviite: laattojen maalaus keittiö | asunnon-korjaamiseen.com

Kommentoi ja anna palautetta!