Siirry suoraan sisältöön

Itsetehty hiekkalaatikko ylijäämäpuusta

Tässä papan alunperin ideoima itse tehty hiekkalaatikko. Sattui olemaan tuota ylijäämäpainekyllästettyä, joten saipa hyvän puun hyötykäyttöön. Tässä hieman hiekkalaatikon rakentamisohjetta:

IMG_0264

Rungon teko:

  1. Sahaa lankut noin 1,5 metrin pätkiksi. Sivulaitoihin tarvitset 8 samanmittaista lankkua
  2. Sahaa lisäksi yksi lankku keskeltä halki ja tee siitä 4 kahden laudan korkuista kulmapalaa. Voit leikata jo valmiiksi lisäksi 8 samanlaista palaa tulevaa kantta varten.
  3. Kiinnitä sivulaudat toisiinsa kulmista kulmapaloilla.

IMG_0265

Hiekkalaatikon kansi:

  1. Laita hiekkalaatikon runko makaamaan maahan ja mittaa montako lankkua tarvitset hiekkalaatikon kanneksi. Pääset helposti kokonaisiin lautoihin, kun joko et jätä yhtään väliä hiekkalaatikon kansilautojen väliin tai sitten jätät reilut välit. Näin saat pelattua hieman hommaa, kun testaat montako lautaa menee ja millä tavalla. Laudoissa täytyy käytännössä päästä parilliseen lukuun, jotta laudat muodostavat penkkimoodiin tarvittavat kokonaisuudet
  2. Kiinnitä reunoista katsoen kaksi ensimmäistä lautaa kiinni runkoon reunoista
  3. Kiinnitä myös kolmas ja neljäs lauta toisiinsa kiinni alapuolelta
  4. Tämän jälkeen voit kiinnittää reunasta katsoen viidennen, kuudennen ja seitsemännen lankun toisiinsa kiinni puunpalalla, joka on viiden lankun mittainen. Puu toimii selkänojan tukena.
  5. Tässä vaiheessa voit kiinnittää saranat. Minun tapauksessa, kun lautoja on penkkinä 2 ja selkänojana 3 niin saranat tulevat kuvassa näkyviin paikkoihin
  6. Lisäsin kanteen vielä kaapinovesta ylimääräisinä jääneet kahvat helpottamaan kannen nostoa tuolimoodiin.

IMG_0267

Hiekkalaatikon asennus maahan:

  1. Laita hiekkalaatikon runkokehikkoa muutaman sentin suuntaansa isompi kangas pohjalle ja laita runko siihen.
  2. Täytä hiekalla ja leikkaa sen jälkeen rungon ylimenevä kangas pois. Näin kangasta ei edes huomaa rungon alta, mutta hiekkalaatikko ei ala sisältä kasvamaan ruohoa, ainakaan kovin nopeasti.

IMG_0269

Olipas vaikeasti kirjoitettu auki. Mutta kovin vaikea ja työläs operaatio ei kyllä ollut kyseessä, kahteen pekkaan hommassa meni pari-kolme tuntia. Mutta jos et kuvien perusteella hoksaa, miten hiekkalaatikko tehdään niin kysy vaikka kommenteissa tarkempia ohjeita. 🙂 Hiekkalaatikonhan voi vielä maalata tai käsitellä, jos haluaa. Ehkä se on sitten ensi kesän hommia, kun painekyllästetty puu on ehtinyt hieman kuivahtaa.

8 kommenttia artikkeliin “Itsetehty hiekkalaatikko ylijäämäpuusta”

  1. ”Kiinnitä reunoista katsoen kaksi ensimmäistä kankkua kiinni runkoon reunoista”. Voi olla, että sisälukutaitoni ja tarkkuuteni eivät ole enää samaa tasoa, kuin mikä ne joskus nuorempana olivat. Tästä johtuen minun on kovin vaikea hahmottaa kankkujen kiinnittämisen reunoista ja hiekkalaatikon rakentamisen välinen yhteys!

    1. Kiitos kommentista. Kankku ja hiekka kuuluvat kyllä monesti liiankin läheisesti toisiinsa mutta tässä tapauksessa taisi olla vain kirjoitusvirhe, jota ali(lue:kahvi)palkattu oikolukijakaan ei näköjään ollut bongannut. 🙂

  2. Tämähän oli erinomainen artikkeli, sillä viimeistään tulevaksi kesäksi on suunnitelmissa rakentaa pojalle hiekkalaatikko. Tältä pohjalta pistän appiukon kanssa projektin tulille. Kiitos. 🙂

      1. Kiitos. Käytin 120m leveää painekyllästettyä puuta ja kun lautojen pituus oli 4,8m, minmoidakseni hukan tein tuosta 2,4m leveän. Muuten kaikki meni hyvin, mutta pituutta on sen verran paljon että aikuisen alla istuin heijaa keskikohdalta, eli sinne alas pitää väkertää joku tuki. Mutta poika on ollut tyytyväinen 🙂

  3. ”Kiitos. Käytin 120m leveää painekyllästettyä puuta” Mistä noin leveää löytyy, mäkin haluan.. 😉

Kommentoi ja anna palautetta!