Siirry suoraan sisältöön

Muumitalon rakentaminen – Osa 3: Lattia

Pappa oli osaavana ns. vanhan kansan tekijänä leikannut ohjauspuut jo valmiiksi sopiviin kulmiin, joten jäljelle ei jäänyt kuin niiden asettelu harkkojen päälle. Hieman piti harkkoja vielä hieroa paikoilleen, jotta ohjauspuut saatiin muodostamaan symmetrinen kahdeksankulmio.

IMG_0406

Ohjauspuut kiinnitettiin toisiinsa isoilla nauloilla ja kehikon välille tehtiin muutama tukipuu tulevaa lattiaa kannattelemaan. Materiaalina tietenkin painekyllästetty puu koska alapuolelle tulee kuitenkin maasta kosteutta nousemaan.

IMG_0405

Kun pohjakehikko oli valmis oli aika tehdä lattia. Siihenkin käytettiin painekyllästettyä puuta kestävyyden vuoksi. Lattialankut sirkkelöitiin sopivan kokoisiksi ja naulattiin alakehikkoon. Lattialautojen väleihin jätettiin noin neljän millin väli, jotta pohjasta tulee hengittävä. Etuterassin lattia tuli samalla tehtyä jo valmiiksi. Siihenhän tulee semmoinen muumitaloista tuttu kuisti. Seuraavaksi päästäänkin jo seinäelementtejä laittamaan paikoilleen.

IMG_0401

Muut artkkelit aiheesta:

 

Kommentoi ja anna palautetta!