Tontin haasteet

  • tehnyt

Nämä oli toki aika lailla tiedossa jo tonttia ostettaessa mutta listataan nyt tähän hieman:

Maan muoto: Rinnetontti kun on kyseessä niin se aiheuttaa luonnollisesti omat haasteensa talon suunnittelulle. Mutta samalla antaa myös mahtavia mahdollisuuksia, kuten yläkerran näkymät joelle ja alakerran kellarin oma rauha sekä tietenkin peruslaatikosta poikkeava portaittainen ulkomuoto. Jotta päästään nyt paremmin tontin muodosta selville niin ensin pitää raivata kaataa 30-40 puuta tontilta. Tästä luvassa artikkelia myöhemmin. Kysyin muuten tarjouksia muutamalta lafkalta ja tämä Tehopiha.fi:n jamppa kun tuli tontille niin kaupat oli melkein jo siinä. Ystävällinen ja reipas asenne antoi heti vaikutelman, että tehdään eikä vain puhuta. Tarjouskin tuli paperilla kouraan heti samalla kertaa kartoituskäynnillä. Verrattuna esimerkiksi pariin muuhun toimijaan: Toinen ei antanut tarjousta lainkaan ja toinen ei edes tullut paikan päälle sovittuna aikana. WTF?

20160912_184005

Rakennusoikeus: Koska tontti on suhteellisen vasta kaavoitettu omakotitontiksi ja sijaitsee keskustassa, rakennusoikeutta ei ole useita satoja neliöitä vaan rakennusoikeutta on maltilla. Uskon kuitenkin, että kaikki halutut tilat saadaan piirrettyä taloon ja sommiteltua tontille. Tähän luonnollisesti tarvitaan pätevä arkkitehti ja pääsuunnittelija, jotta projektissa onnistutaan ja liian montaa kompromissia ei tarvitse tehdä. Tulevaisuus näyttää.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-09-16-kello-11-08-01Maaperä: En  suoraan sanottuna tiedä. Veikkaisin, että kalliota sen täytyy aika pitkälle olla kun kyseessä on kuitenkin suhteellisen korkea joentörmä. Mutta en voi vannoa. Sitä varten on onneksi ammattilaiset. Teetän nyt syksyllä maaperätutkimuksen hyvissä ajoin, jotta saadaan tietoon voidaanko jatkaa nykyisten suunnitelmien parissa. Tähän hommaan valikoitui RMP-Service Oy kohtuullisella hinnallaan ja laajalla tutkimuksellaan, joka sisältää myös muun muassa maaperänäytteet, pintavaaituskartat ja perustamistapalausunnon. Tästä tutkimuksesta myös lisää myöhemmin.

Tulvat: Puolet tontista on aluetta jolle ei omakotitaloa saa rakentaa sillä alue pitää pitää pengertämättömänä ELY-keskuksen tulviin varautumisten vuoksi. Varsinaisesti tontti ei kuitenkaan ole tulva-aluetta onneksi. Talo on joka tapauksessa tulossa tontin ylälaitaan alkamaan lähes suoraan siitä mihin tie loppuu eli pääkerros tulee olemaan maantasossa törmän huipulta katsottuna. Näin ollen niin sanotut keskimäärin kerran sadassa vuodessa olevat tulvahuiputkaan eivät laskelmien mukaan pääse talolle asti nousemaan.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-09-16-kello-11-09-53

Olen sitä mieltä, että haasteet pakottaa välillä ajattelemaan out-of-the-box ja siten lopputuloksena usein on jopa parempi lopputulos. Veikkaan, että tästä asenteesta tulee olemaan paljon hyötyä tässä projektissa niinkuin muutenkin elämässä. Mutta eipä tästä ilman itkuja tulla varmasti selviämään, se on varma.

Kommentoi ja anna palautetta!