Siirry suoraan sisältöön

Eteinen 2.0

  • tehnyt

Eteinen on mattoa ja uusia kattovalaisimia vaille valmis. Valo ei eteisessä ennenkään riittänyt, joten pitänee uutta valonlähdettä hommata aika piakkoinkin. Ja tuon vanhan tosin hyvin palvelleen maton voisi heivata uuden tieltä pois, alkaa sen verran jo kyllästyttämään. Mutta ainakin vanhaan eteiseen verrattuna, alkaa uusi eteinen näyttämään ihan hyvältä.

IMG_0071

Eteisestä siis poistettiin 60 cm kaapisto, ovi huoneeseen ja oven ympäriltä pari seinää. Ovi vaihtoi käytävän puolelle ja uudesta oviaukosta avautuu musiikkihuone (siitä artikkelia tulevaisuudessa). Eteiseen saatiin peiliovikaapistolla paljon lisää käytännöllistä säilytystilaa, jota vanhassa eteisessä ei käytännössä juuri ollut. Kaapisto on vanha takkahuoneesta purettu ja uudelleen kasattu kaapisto. Kaapistoon hommattiin peitelevyt sivuille ja katolle ja asennettiin aukkoon peiliovet.

IMG_0070

Nyt peiliovet tuovat valkolakattua mainosseinää vielä enemmän esille mutta ei kuitenkaan häiritsevän paljon. Ja kyllähän peilien kautta avautuu eteiseen tullessa näkymä myös takkahuoneeseen ja olohuoneeseen. Lyhyellä kokemuksella sanottuna peiliovikaapisto näyttäisi tuovan mukavasti lisää avaruutta kompaktiin asuntoon.

IMG_0072

Eteiseen liittyen tuulikaappi menee vielä pieneen päivitykseen kunhan aikaa taas kaikilta muilta hommilta riittää. Siitäkin artikkelia tulevaisuudessa, toivottavasti aika piankin.

Kommentoi ja anna palautetta!