Siirry suoraan sisältöön

Kylpyhuoneen purkuhommia

Seiniltähän oli jo aiemmin purettu vanhat laatat pois ja aluksi ajatuksena oli purkaa lattiasta päällimmäinen laattakerros ja jättää lattialämmitys ja sen valu koskemattomaksi. Onneksi tässä vaiheessa tilasin vielä ylimääräisen kosteusmittauksen ja kosteuttahan löytyi kaivon ympäriltä lattialämmitysvalusta. Tässä vaiheessa emme tienneet onko kosteus päässyt myös lattialämmitysvalun alle alkuperäiseen betoniin.

IMG_0456

Vaihtoehtona oli joko alkaa kuivattamaan lattialämmitysvalua tai sitten purkaa se pois. Päätimme varmuuden vuoksi sitten purkaa lattialämmitysvalun pois, jotta nähdään mitä siellä alla on. Ja siellähän olikin, nimittäin keltainen vanha lattiakaakeli. Onneksi vanha lattialämmitysvalu lähti välillä mukavina paloina, joissa oli vielä mukana alkuperäiset laatat. Kaikki otettiin pois ja sen jälkeen suoritettiin poramittaus kosteuden varalta. Poramittauksessa ei löytynyt enää kosteutta, joten poisto-operaatio oli järkevä ratkaisu ja nyt ei ainakaan lattiassa ole mitään ylimääräistä.

IMG_0458

 

Mutta kun tähän asti oli jo purkuhommissa menty niin ajatus toisen wc-istuimen saamisesta asuntoon alkoi jälleen houkuttaa. Meillähän oli pönttö vain pikkuvessassa ja kylpyhuoneessa pönttöä ei ollut ollenkaan. Niinpä päätimme sitten tehdä uuden viemärin pönttöä varten ja samalla siirtää altaan poistoputken ja lattiakaivon paikan loogisemmille paikoille. Suihkujen, altaan ja pöntön tulevat sijoittelupaikat tarkoittivat ainakin sitä, että:

  1. Vanha kylppärin oviaukko pitää laittaa umpeen
  2. Käytävälle pitää tehdä uusi oviaukko uutta ovenpaikkaa varten
  3. Saunan tiiliseinä pitää purkaa
  4. Alkuperäinen betonilattia pitää rikkoa useasta kohtaa uusia viemäreitä varten

Noin 3000 kiloa kylppäristä meni tavaraa kaatopaikalla. Toisin sanoen aika extremeksi se homma sitten meni, mutta onneksi oli tehokas kone apuna suoraan Benny Benassin musiikkivideon kuvauksista. 🙂

IMG_0455

12 kommenttia artikkeliin “Kylpyhuoneen purkuhommia”

    1. Kiitos kommentista. On sitä lapsityövoimaakin vähän käytetty, tosin enimmäkseen työkalujen ojenteluun vielä tässä vaiheessa. Purkuhommat ehkä liian rankkoja kolmevuotiaalle. 🙂

  1. huh huh.. Nyt täytyy kyl hattua nostaa, mutta onneks joillain kärsivällisyyttä riittää. 😉

Kommentoi ja anna palautetta!