Siirry suoraan sisältöön

Lattialämmitys

Tässä taas niitä töitä, joita ei itse pysty tai oikeastaan saa tehdä. Periaatteessa lattialämmityskaapelit saa kyllä itse asentaa lattiaan mutta lopullinen kytkentä on sitten sähkömiehen heiniä.

IMG_0480

Ennen kaapelin asennusta lattia primeroitiin, jotta kaapelin päälle myöhemmin tuleva laastivalu tarttuu kunnolla betonin pintaan. Primeroinnin jälkeen homma olikin aika helppo sillä lattialämmityskaapelit olivat valmiina matossa. Maton mitan perusteella laskettiin järkevin menekki ja päädyttiin pituussuunnassa matto laittamaan. Muutamassa paikkaa nurkissa ja läpivienneissä kaapeli piti matosta irroittaa ja laittaa teipillä lattiaan kiinni.

IMG_0481

Maton laiton (ja lämmityksen toimivuuden testauksen jälkeen) päälle remppamies valoi ensin yhden kerroksen lattialämmitykseen tarkoitettua laastia samalla kaatoja hieman parannellen. Ensimmäisen valun päälle tehtiin sitten toinen valu, jolla kaapelit saatiin jäämään tarpeeksi syvälle valuun ja samalla viimeisteltiin kaadot tarpeeksi jyrkiksi. Valu kuivuu parissa kolmessa päivässä, joten sen aikaa täytyy odotella ennenkuin pääsee lattian vedeneristystä tekemään.

IMG_0482 IMG_0484

 

2 kommenttia artikkeliin “Lattialämmitys”

  1. Kiitos kommentista. Kyllähän ne kun laatoilla ja alle tulevalla laastilla lopulta pelattiin. Vähän tosin oli haasteita ja laatoitusta joutui osin tekemään pariin kertaan 🙂

Kommentoi ja anna palautetta!