Siirry suoraan sisältöön

Maistuva mustikkapiirakka

Viisi vuotta tuli täyteen nykyisen työnantajan palveluksessa, joten päätin leipoa työporukoille jotain herkkua. Visu kun olen niin kalliiksi se ei saanut tulla. Mustikkapiirakkaan löytyy meiltä näköjään tarvikkeet aina, kun on mustikoita pakkasessa. Tässäpä siis helppo ohje mustikkapiirakan tekoon. Aineksina:

IMG_0577

Pohja

  • Noin 100 grammaa voita
  • Reilu desi sokeria
  • 1 kananmuna
  • reilu 2 desiä vehnäjäuhoja
  • Teelusikallinen leivinjauhoja
  • Teelusikallinen vaniliinisokeria

Täyte

  • Sopivasti mustikoita, ehkä noin 300 grammaa
  • Desilitra jogurttia, itse käytin sitä mitä oli eli jotain Lidlin kermajogurttia
  • Perunajauhoja

Soirot

  • 100 grammaa voita
  • Noin desilitra sokeria
  • Noin desilitra vehnäjauhoja

IMG_0578

Pehmennä voita mikrossa hieman, jotta saat sokerin siihen sekoitettua. Lisää mukaan kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauho ja vanililisokeri keskenään ja lisää voisokerimuna -massan joukkoon. Muista maistella. Levitä seos piirakkavuokaan tasaisesti reunoja myöten. Vissiin voisi voidellakin tuon vuoan mutta eihän sitä amatöörileipoja sellaista hoksaa, toivottavasti irtoaa edes jotenkin.

IMG_0579

Sekoita mustikat ja jogurtti keskenään ja lisää mukaan sopivasti perunajauhoja jotta seos ei ole liian vetinen. Levitä seos taikinan päälle mutta jätä keskellä hieman vähemmän seosta kuin muualle, jotta piirakka paistuu keskeltäkin. Lisää mukaan taikinasoirot, jotka olet tehnyt sekoittamalla voin, sokerin ja vehnäjauhot tasaiseksi massaksi.

IMG_0580

Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna hetki vetäytyä ja eikun nauttimaan. Päälle tietenkin Flora Vanillaa ja paljon. Toivottavasti maistui kollegoille.

IMG_0582

Avainsanat:

2 kommenttia artikkeliin “Maistuva mustikkapiirakka”

Kommentoi ja anna palautetta!