Siirry suoraan sisältöön

Pizzalauantai

Tulipahan tehtyä pizzoja tuossa pari viikonloppua sitten. Sovittiin kymmenen kaverin kanssa, että Henke tarjoaa pizzapohjat, tomaattikastikkeet ja tulikuuman leivinuunin ja jokainen tuo yhtä tai kahta lempitäytettään. Ja näinhän siinä sitten kävi, että pöytä notkui mitä mielenkiintoisempia täytteitä. Pöydällä oli muun muassa neljää eri juustoa, rucolaa, chilisalamia ja tietenkin kaikkia perustäytteitä kuten tonnikalaa, kinkkua ja erilaisia kasviksia.

IMG_0254

Taikinapohjana toimi vanha tuttu resepti eli kaurahiutaletaikina aurinkokuivatuilla tomaateilla höystettynä. Sopii erittäin hyvin myös pizzapohjaksi. Niinpä kymmenen pizzapohjaa väännettiin ja kaulittiin leivinuunipellille sopiviksi. Jokainen sai sitten itse täytellä oman pizzan tai kaverin kanssa puoliksi ajatuksella, että kaikki saavat toki sitten jokaista pizzaa maistaa. Suhteellisen erikoisia pizzoja tulikin ja 2-vuotias sai toki omat pizzat tehdä omilla lempitäyteillään (kyllä, aurajuusto on yksi niistä).

IMG_0255

IMG_0256

Leivinuuni on siitä hauska pizzanpaistossa, että ensimmäiset pizzat tulevat valmiiksi noin 4-5 minuutissa. Sitten uuni alkaa toki hieman jäähtymään, kun luukkua koko ajan auotaan, mutta eipä siellä kyllä yksikään pizzza yli kymmentä minuuttia viihtynyt. Kymmenennen pizzan paiston jälkeen oli kyllä kaikilla aika täysi olo. Olihan sitä nimittäin pitänyt melkein jokaista pizzaa heti uunista tulon jälkeen maistaa. Kaikista pizzoista ei ehtinyt kuviakaan ottamaan, kun olivat jo menneet parempiin suihin. Voisin veikata, etten ole ainoa, jonka mielestä pizzat maistuivat paremmilta kuin yleensä pizzeriassa.

IMG_0257IMG_0259

Tosin Oulun parhaita majoneesikebabkänkkyjä parempia pizzoja ei taida itse pystyä kotioloissa tekemään. Tätä kirjoittaessani muistin juuri, että minullahan on salainen resepti siihen kuuluisaan majoneesiin, mitä esimerkiksi yksi kuuluisimmista kebabkänkkylöistä, eli Da Max, käyttää. Mutta olen aikanaan luvannut, etten kymmeneen vuoteen sitä kerro kenellekään. Pitää alkaa laskemaan, josko vaitiolovelvollisuus olisi kohta ohi ja saisin reseptin jakaa blogin lukijoille. 🙂

9 kommenttia artikkeliin “Pizzalauantai”

  1. joko se majoneesi ohjeen salassapito aika ois menny? tekis hirveesti mieli itellä vääntää majoa. ah nam. rakkautta!

  2. Sitä majoneesi reseptiä kehiin! Vai oliko vaan puhetta että jakaisit sen lukijoille…

Kommentoi ja anna palautetta!